maanantai 20. lokakuuta 2014

Last christmas

Vaikka ollaankin vasta lokakuussa, on mieleni jo kääntynyt kohti joulufiilistä. Ensimmäisen jouluelokuvan katselun aikoihin tilasin myös joululehdet ja kävin läpi kynttiläkokoelmaa. Ensimmäinen joululahjakin lähti tilaukseen :) Mielestäni on kiva olla edes joku lahja valmiina ennen joulukuuta.

Viime joulu oli ihana. Vietin sen perheeni parissa rentoutuen ja syöden hyvin. Joulu on niitä harvoja hetkiä, kun koko perheemme on saman katon alla yhdessä. Se onkin yksi syy lisää rakastaa joulua. Kuvat ovat viime joululta.





keskiviikko 24. syyskuuta 2014

Vuoden 2014 ensimmäinen

Heippa, onkos siellä jo suunnattu katseita kohti joulua? Minä ainakin olen! :) Olen katsonut ensimmäisen jouluelokuvan Netflixistä ja poltellut muutamia kynttilöitä. Piakkoin olisi tarkoitus alkaa etsiä uusia koristeita. Muutin keväällä uuteen asuntoon, joten suunnittelen jo kovasti, miten asuntoni koristelen. Kyseessä on siis edelleen kerrostaloasunto Helsingissä, joten minkäänlaisia ulkokoristuksia ei omaan kotiini tule, mutta sisälle senkin edestä. Lisäksi pääsen koristelemaan vanhempieni asunnon isohkoa pihaa, joten pääsen nauttimaan myös pihakoristuksista.

Tänään olisi sitten tasan kolme kuukautta jouluaattoon. Ihanaa ajatella, ettei ole enää kuin pari kuukautta jäljellä siihen, että voi alkaa jo kunnolla fiilistelemään tätä ihanaa juhlaa.

Amanda

maanantai 30. joulukuuta 2013

Jouluista ohjelmaa

Tänä vuonna kanavien jouluohjelmatarjonta on ollut mielestäni aiempaa parempi. Jouluelokuvia alettiin näyttää jo marraskuussa ja vielä viime viikonloppuna saimme niistä nauttia :) Osa tosin tuli useampaan kertaan eri kanavilta, mutta mitäs tuosta! Muun muassa Yksin kotona 1 ja 2 sekä Mitä tapahtui joulupukille 1 ja 2 tulivat televisiosta. Eilen sunnuntaina tuli Yksin kotona 4, mutta se on mielestäni melko kehno edeltäjiinsä verrattuna.


perjantai 27. joulukuuta 2013

Ihana joulu

Mitenkäs teidän joulunne sujui? Meillä meni todella rauhallisissa, mutta sitäkin tunnelmallisemmissa merkeissä :) Aatonaattona kävimme rakkaiden haudoilla ja toimme kuusen sisälle. Sitä tuoksua ei voita mikään! Yöunet jäivät hieman vähiin, sillä viime hetken askareet veivät huomaamatta niin paljon aikaa illasta (tai oikeastaan yöstä). Myös joulusaunassa tuli käytyä.

Aatto alkoi aamulla riisipuurolla ja joulupukin kuumalinjalla tietenkin :) Löytyykö ruudun takaa muita aikuisia, jotka olisivat kyseiseen ohjelmaan hurahtaneita? Ihana kuulla lasten innostusta, kun he soittavat joulupukille ja osa jopa laulaa. Siinä tulee jotenkin tosi tunteellinen olo. Iltapäivästä oli vuorossa kirkko ja sen jälkeen ruokailu. Joulupukki tuli illansuussa lahjoineen.

Nyt vain odottelemaan seuraavaa joulua. Huokaus, kun on haikea fiilis aina tässä vaiheessa, kun pitkään odotettu juhla on ohi. Talven synkkinä hetkinä täytyy ajatella tuota ihanaa juhlaa.


maanantai 23. joulukuuta 2013

Still dreaming...

...of a white christmas! Mutta haaveeksi se tänä joulunaa jää. Täällä pääkaupunkiseudulla sataa vettä lähes kaatamalla, joten joulusää on kaukana. Samanlaista on luvattu myös muille päiville, joten edes pyhinä emme pääse lumesta nauttimaan :(

Vaikka lumi toisi osanaan runsaasti joulumieltä, tulee se joulu muutenkin. Olen ollut todella hyvällä joulumielellä jo pitkään, joten sitä ei ulkona riehuva vesisade pysäytä :) ehkä sitten ensi jouluna on parempi tuuri!

Ihanaa aatonaattoa jokaiselle!

maanantai 16. joulukuuta 2013

16. joulukuuta

Viikon kuluttua tästä on jo aatonaatto. Joulukuu on mennyt aivan älytöntä vauhtia ja tuntuu, etten ole päässyt nauttimaan odotuksesta niin hyvin kuin olisin toivonut. Olenkin päättänyt käyttää tämän viikon hyödyksi tekemällä paljon jouluisia asioita, jotta ehdin hyvin päästä tunnelmaan ennen ensi viikkoa :)



sunnuntai 15. joulukuuta 2013

Valkoista

Tänään oli mahtavaa herätä ja huomata, että maa oli yön aikana saanut valkoisen peitteen :) Viimeksi eilen illalla ajattelin, että mahtaako sitä luntaa enää tänne etelään tulla, koska edellisetkin sulivat jo pois. Tosin tuskin nuo lumet kauaa maassa pysyvät, sillä seuraaviksi päiviksi on ainakin luvattu plussaa. Pidetään peukkuja, että jouluna olisi valkea maa! Jos vaikka ne ennustukset olisivat virheellisiä.

Perjantaina oli viimeinen päivä postittaa joulukortit ja onnekseni ehdin saada kortit postiin ajoissa. Kortteihin valikoitui väreiksi viininpunaista ja kultaa. Melko simppelit, mutta silti jouluiset. Nyt olisi enää reilu viikon mittainen loppukiri ennen sitä ihanaa juhlaa :) Lahjat on hankittu ja ensi viikolla olisi tiedossa kirkkokonserttia. Silloin viimeistään pääsee ihanaan tunnelmaan :)

Kuva aamuisesta näystä :)