maanantai 11. marraskuuta 2013

Lumoava joulu

Sain viimeinkin käsiinin tämän joulun uutukaisen, nimittäin Ilona Pietiläisen Lumoava joulu -kirjan. Olen lainaillut kirjastosta pitkin syksyä erilaisia joulukirjoja, jotta ehdin varmasti saada ne ennen joulua. Täällä pääkaupunkiseudulla suosituilla uutuuskirjoilla on melkoiset jonot, joten tähänkin kirjaan menin jonottamaan jo hyvissä ajoin syksyllä. Ja heti, kun olen tämän kirjan kahlannut läpi, palautan sen kirjastoon, jotta seuraava ehtii sen myös saada.

Täytyypä todeta, että aivan ihania kuvia oli tämä kirja pullollaan. Jo ensimmäisellä aukaisulla kirjassa näkyi suloinen enkeliasuun puettu tyttö. Varsinainen sydämen sulattaja :) Kirja oli suurempi kuin olin osannut odottaa ja isoilla sivuilla kauniit kuvat pääsivätkin hyvin oikeuksiinsa. Myös tekstit olivat hyvin suunniteltuja ja kirjoitettuja.




Mikäli teillä on vinkata lisää hyviä kirjoja, niin otan vinkit ilolla vastaan :)




2 kommenttia:

  1. Täällä mun mielestä joulukirjat tuli aina myöhään hyllyyn, toki niitä voi tietenkin aikaisemminkin kysellä. Itse kävin toisessa kirjastossa pari viikkoa sitten ja virkailija haki mulle kellarista eri kirjoja. Toi kyllä tosi mielenkiintoisia kirjoja. Sitten kävin toisessa kirjastossa ja sielläkin joulukirjat oli jotenkin piilossa. Onneksi siellä joku toinen kysyi joulukirjoja, itsekin olin tosin menossa juuri kysymään niin löytyihän ne :).

    Mua ärsyttää välillä, kun koneella lukee, että kirjat ovat tietyssä hyllyssä, mutta eivät kuitenkaan ole siellä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on kyllä aivan totta! Meilläkään ei vielä viime viikolla ainakaan olleet joulukirjat esillä. Mielestäni nyt olisi ihan paras aika selailla joulukirjat läpi :)

      Poista

Kiitos kommentistasi :)